Amerikassa mietitään yliopistojärjestelmän muokkausta

Törmäsin netissä Business Weekin artikkeliin (http://www.businessweek.com/bschools/content/sep2010/bs2010099_868033.htm), jossa kerrottiin useiden yliopistojen harkitsevan opiskeluajan lyhentämistä vähentääkseen opiskelijoille koituvia lukukausimaksuja. Osa ilmeisesti harkitsee kahden ensimmäisen opiskeluvuoden ulkoistamista halpoihin community collegeihin. Minulla ei näistä ole mitään kokemusta, mutta yleinen arvostus niitä kohtaan on olematon. Osassa yliopistoja harkitaan Euroopasta tuttua kolmen vuoden opiskelua, jossa osa kursseista karsittaisiin pois. Osa taas harkitsee nykyisen kurssimäärän tunkemista kolmeen vuoteen.

En pidä mistään näistä ratkaisuista. Kaksi ensimmäistä aivan varmasti laskisi amerikkalaisen bachelor-tutkinnon arvoa. Se ei enää olisi suunnilleen eurooppalainen maisteri ilman gradua, vaan eurooppalainen yliopisto tai amk kandi. Kolmas vaihtoehto, jossa nykyisenlaajuinen tutkinto suoritetaan nopeammin, on jo olemassa. Samoin kuin Suomessa, myös Amerikassa on nykyäänkin mahdollista suorittaa tutkinto normaalia nopeammin. Joiltain se onnistuu ongelmitta, joiltain se voi vaatia esim töiden tai vapaa-ajan vähentämistä. Mielestäni on kuitenkin epätervettä rynnätä elämässä täyttä vauhtia eteenpäin. Töissä ehtii kiirehtiä ja suurin osa aikuisiästä vietetään töissä. Opiskeluajasta tulisi ehtiä nauttiakin.

Opiskelijavalinnat

http://www.soininvaara.fi/2010/03/11/tyourien-pidentaminen-2/

Soininvaara mainitsi ihan fiksuja juttuja blogissaan. Esimerkiksi sen, että uhrautuu jopa useita vuosia pääsykokeisiin ja koulutetaan järjetön määrä tutkijoita. Näissä olen täysin samaa mieltä.

Kommenteissa monet pohtivat tuota pääsykoejärjestelmää ja oli ehdotuksia, että pääsykokeet voisi korvata ylioppilaskirjoituksilla tai standardoidulla kokeella. Oli myös ehdotuksia, että pääsykokeiden sijaan kaikki halukkaat otetaan mukaan ja ensimmäisen vuoden jälkeen karsitaan osa pois. Siinä vaiheessa kun itse selasin kommentteja, ei kukaan ollut vielä maininnut amerikkalaista (varmasti käytössä muuallakin) tapaa, eli valitaan opiskelijat useamman kriteerin perusteella. Jos kerran Amerikassa on mahdollista valita opiskelijat esim lukioarvosanojen, SAT-kokeen, haastattelun, harrastusten (esim partiojohtaja voi saada lisäpisteitä) ja vapaamuotoisen hakemuksen tai esseen yhdistelmällä, miksei samaa osattaisi käyttää Suomessa?

Myös sitä opiskelijoiden karsimista käytetään Amerikassa. Jos ei keskiarvo ole riittävä, voi joutua “academic probationille”, jolloin arvosanat on saatava nousemaan vuoden sisään. Muuten lentää ulos.

Amerikassa toimii myös se, että vasta ensimmäisen vuoden jälkeen valitaan pääaine. Ensimmäisenä vuonna ei useimmissa yliopistoissa tarvitse olla edes alaa valittuna, vaan voi opiskella jonkun kurssin luonnontieteitä, jonkun kauppatieteitä ja vaikka jonkun fysiikan kurssin. Tutkintoon sisältyy tietty määrä valinnaisia kursseja ja niitä ensimmäisen vuoden “turhia” kursseja voi käyttää valinnaisina. Uskon että tällä tavalla menee vähemmän aikaa turhaan opiskeluun (i.e. lukeminen väärän alan pääsykokeeseen, josta ei saa mitään opintopisteitä, eikä näinollen edistä opiskelua) ja opiskelijat päätyvät paremmalla todennäköisyydellä oikealle alalle. Uskon myös, että proffan opastuksella näistä opiskeluista saa myös enemmän irti kuin pelkällä pääsykoekirjojen pänttäämisellä.

Kansanedustajien tulot Suomessa ja Amerikassa

Tämä ei liity mitenkään Intian matkaani.

http://olliherrala.blogit.kauppalehti.fi/blog/17655

En pidä Olli Herralasta, enkä juurikaan arvosta tyypin mielipiteitä. Kansanedustajien palkat ja laatu sen sijaan ovat ihan kiinnostavia aiheita. Myös erot Amerikan ja Suomen välillä ovat kiinnostavia. Minulla on sellainen tunne, että syystä tai toisesta Suomessa on tuhottomasti julkkiksia ja urheilijoita ehdolla ja valittuina, kun taas Amerikassa poliitikot ovat lähes poikkeuksetta miljonäärejä. Pari julkkispoikkeustakin on—esimerkiksi “Governator” Arnold Schwarzenegger, Minnesota entinen kuvernööri, showpainija Jesse Ventura ja Sarah Palin (Alaskan toinen perintöprinsessa vuodelta 1984). Silti Suomessa tuntuu olevan enemmän kaikenmaailman juoksijoita, nyrkkeilijöitä, missejä ja laulajia ehdokkaina ja edustajina.

USAssa perusmissillä ei ole varaa kalliiseen kampanjaan, enkä ole lainkaan varma, että Amerikan tyhmäksi haukuttu kansa hyväksyisi misseyttä riittäväksi CV:ksi kongressiedustajalle. Suomessa kampanjointi on puoli-ilmaista ja misseys on jostain syystä riittävä todiste osaamisesta.

Toki USAssa on urheilijoita ja leffatähtiä, joilla on ihan riittävästi rahaa kampanjointiin, mutta Arnold on silti harvinaisuus. Eli voiko olla, että USAssa pelkkä raha ja tunnettu naama ei riitä, vaan suusta pitää tulla järkevää puhettakin, mutta Suomessa pelkkä naama riittää? Miksi?