Egyptissä. (6. päivä–Luxor: Kuninkaiden laakso ja Hatshepsutin temppeli)

Matkasta on jo viikko. En ehkä muista kaikkia yksityiskohtia—olisi pitänyt kuitenkin kirjoittaa jutut valmiiksi puhelimella, vaikkei kunnon nettiyhteyttä ollutkaan.

Kuninkaiden laaksoon menimme perjantaina kai joskus kymmenen aikaan aamulla. Kuvia ei saanut ottaa. Kamerat olisi kai pitänyt ainakin kylttien mukaan jättää turisti-infoon, mutta sehän ei käynyt, koska olimme aikeissa kävellä vuorten yli Hatshepsutin temppelille. Turvatarkastuksessa näytimme sen verran harmittomilta, ettei taskuja tarvinnut tyhjentää tai edes reppua ottaa pois selästä metallinpaljastimen läpi kävellessä. Kamerat tuli siis helposti salakuljetettua sisään. Sisällä joku heti kertoi ettei kameroita saa tuoda ja tarjoutui oppaaksi. Sanoi myös, että jos meillä on kamerat, hän ei kerro kenellekään, mikäli lupaamme olla ottamatta kuvia haudoissa. Kuvien ottamisesta kuulemma saisi 1000 punnan sakon. Myöhemmin olen netistä lukenut, että siitä seuraisi alueelta poistaminen ja palata saisi vain uutta pääsylippua vastaan. Eli 100 punnan tappio. No ei me mitään kuvia silti olisi otettu, koska haluan kyllä hautojen säilyvän hyvässä kunnossa vielä ainakin toiset 4000 vuotta.

Ramses VI, Tutankhamon ja joku kolmas hauta vaativat erilliset liput, n. 100 puntaa/kpl. Muihin hautoihin sai ostettua 85 punnan lipun, joka oikeutti käyntiin kolmessa haudassa. Olimme etukäteen lukeneet eri haudoista ja päätimme käydä Seti I (pisin käytävä),  Horemheb (Sinuhessa—nousee armeijan komentajasta faaraoksi) ja Tuthmosis III:n haudoissa. Kaksi ensimmäistä olivat suljettu, joten suunnitelmat uusiksi. Ramses III oli lähellä, joten menimme sinne. Se oli backup listallamme, koska oli myös pitkä käytävä. Meremptah tai joku sellainen vaikutti myös mielenkiintoiselta ja oli opasteiden mukaan auki. Ei sinne kyllä sisään päässyt kuin kalterit murtamalla. No, Amenhotep II:n haudasta luvattiin sokkeloista ja pitkää käytävää tai jotain muuta mielenkiintoista. Mentiin sinne ja todettiin senkin olevan kiinni. Suuntasimme suoraan alkuperäisen listan mielenkiintoisimmalle haudalle, eli Tuthmosis III:n haudalle, joka onneksi oli auki. 30 metrin korkeudessa oleva sisäänkäynti, muutamat portaat ylös ja alas, ahdasta käytävää. Ihan hyvä. Ulkona 40 astetta lämmintä, joka haudan kuumuuteen ja kosteuteen verrattuna oli miellyttävän viileätä. Kolmanneksi haudaksi emme enää keksineet mitään, joten menimme Ramses I:n hautaa ihmettelemään, koska se oli vuorien yli vievän aasipolun vieressä. Mitäänsanomaton pikkuhauta.

Aasipolulla joku kaapumies tarjoutui oppaaksi. Emme suostuneet. Mies ei luovuttanut, vaan seurasi ja kertoi edelleen miä reittiä polku menee. Ei kuulemma tarvitse maksaa mitään, koska kaveri on Valley of Kingsissä töissä oppaana. Jaaha. Kun ei oppaasta kerran päässyt eroon, sanottiin, että voit sitten kävellä meidän kanssa jos välttämättä tahdot. Lähdettiin sitten kaapumiehen kanssa hieman eri polulle kuin kirjojen mukaan olisi menty. Olimme lukeneet polun olevan suhteellisen lyhyt, mutta ensimmäinen 100 metriä on jyrkkää nousua. Sen jälkeen tasaista ja helppoa. Valitsemallamme polulla ensimmäinen 100 metriä oli jyrkkää ja raskasta, mutta ei mitään verrattuna siihen vuorikiipeilyyn mitä harrastettiin myöhemmin. Lähdimme laskeutumaan kuiluun jyrkkää kalliorinnettä alas, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kallion seinämää halaten, selän takana puolen metrin päässä 50 metrin pudotus kiviseen kuolemaan. Yritimme väittää, että reitti on aivan liian vaarallinen, mutta tämä olisi kuulemma vaikein osuus. Yeah right. Jatkoimme silti matkaa. Taakse katsoessa näytti mahdolliselta vielä palata, joten tilanne ei ollut mahdoton.

Näköalat olivat hienot

Yhden kielekkeen päällä opas sitten ilmoitti haluavansa maksun. 100 dollaria tai mitä lie per henki. Kieltäydyimme ja sanoimme maksavamme jotain perillä. Toki arvasimme, että opas jossain vaiheessa haluaa rahaa, mutta tällainen kiristysyritys on jo ärsyttävää. Teki mieli tuupata kaveri alas, mutta siinä olisi mennyt meidän reput ja niiden mukana juomapullot. Ehkei me silti oltaisi ryhdytty tappajiksi…

Jo tässä vaiheessa pidimme “polkua” liian vaarallisena

Perille päästiin lopulta, jalat ja kädet täristen, lievä huimaus ja kylmät väreet. Kuumeinen olo. Tunnin vuorikiipeilyn jälkeen 40 asteen paahtavassa auringonpaisteessa voi olla aika varma, että kyse oli nestehukasta. Ei muuta kuin Hatshepsutin temppelin turisti-infoon vettä tankkaamaan. Puolen tunnin huilin ja parin vesilitran jälkeen eteenpäin.

“Polkumme” johti muuten ihan temppelin liepeille ja jälkikäteen ilmeni, että olisimme päässeet temppeliin ilman lippuja. Liput kun tarkistettiin lipunmyynnin vieressä, ei temppelillä. Itse temppeli oli ihan hieno, uskomattoman hyvin säilynyt. Eiköhän tämän päivän pysyvin muisto kuitenkin ollut oikeasti hengenvaarallinen vuorikiipeilymme.

Laskeuduimme temppelin takana olevalta mäeltä, saapuen kuvan vasempaan reunaan. Kuninkaiden laakso on oikealla kukkulan toisella puolella

Sumussa

Kertomus Egyptistä ei ole päättynyt, mutta elämä on jatkunut myös matkan jälkeen, joten blogi käy nyt Suomessa. Espoon, Kirkkonummen ja Porkkalan saaristossa.

Perjantaina oli aurinkoista ja lähes pilvetön taivas

Lähdimme perjantaina töiden jälkeen purjehtimaan porukalla Ilkka, Juho, Tatu ja minä. Suunta Skrubbööhön kevyessä tuulessa ja yllättävän lämpimässä säässä.

Ensimmäinen kuva perjantai-iltana, toinen lauantaiaamuna. Hieman eri kohdasta otettu, mutta sama kohde, sama suunta. Taustalla näkyvä Skrubbö on ehkä 50 metrin päässä Linlandenista, jossa meidän vene oli. Näkyvyys aina nollassa. Lähdimme silti myöhemmin iltapäivällä liikkeelle, kun näkyvyys oli hieman parempi, satamaan saapui Helsingistä vene ja löysimme tietokoneeltani aiemmin kesällä tallennetun reitin Haukilahteen. Kartat olin onnistunut poistamaan koneelta, joten tietokone näytti vain meidän sijainnin ja vaaleanpunaisen viivan, joka oli aiemmin kuljettu reitti. Tämä viiva, satunnaiset näköhavainnot, kartta, kompassi ja kokemus olivat riittävät navigaatiovälineet.

Haukilahden sataman sisäänkäynnin reimari

Oli surrealistisen tuntuista, kun sumun keskeltä välillä kuului sumutorvien ääniä. Välillä kuulimme jonkun toisen veneen moottorin ääntä läheltäkin, joskus sumusta ilmestyi parinkymmenen metrin päähän vene, joka hetkeä myöhemmin lipui näkymättömiin. Kytön puna-vihreätä porttia etsiessä pysäytimme vauhdin, kun syvyys tippui liian nopeasti 40 metristä alle kymmeneen. Hetkeä myöhemmin muutaman kymmenen metrin päässä häämöttikin Kytön linjataulu ja ranta. Haukilahden rannassa kelluimme hiljalleen kohti satamaa, mutta edessä avautuikin näkymä hiekkarannasta. Tarkistus GPS:tä ja suunta kohti länttä. Reilu kymmenen metriä myöhemmin häämötti sataman suuaukko.

Kartalla näkyvät vaaleanpunaiset viivat ovat kulkemamme reitit. Alempi, suorempi on aiemmin kesällä kuljettu. Ylempi, joka koukkaa rannan kautta on sumussa harhailtu.

Tässä kuvassa väylää seuraava reitti on kesällä hyvässä säässä ajettu. Kytön rannassa käytiin sumussa. Tästä myös näkee, ettemme kompassisuunnan mukaan ajaen ihan osuneet porttiin, vaan kiersimme vihreän väärältä puolelta, poijun ja luotojen välistä. Näimme luodot luonnossa, vihreästä poijusta ei tietoakaan.

Kuten kuvista näkee, emme ihan älyttömän vaarallisilla vesillä käyneet, varsinkin kun vauhti oli rauhallista uintivauhtia. Tuntemattomilla vesillä olisi silti voinut olla aika kuumottavaa.

Syy miksi emme täysin seuranneet aiemmin tallennettua reittiä oli että useimmiten ajamme tämän Skrubbö-Haukilahti reitin, kuten monet muutkin, hieman oikaissen. Hyvällä näkyvyydellä se on ok, kun tietää minkä luotojen läheltä voi mennä. Väylän pohjoispuolella on kivikkoisempaa, emmekä halunneet riskeerata liian pohjoiseen joutumista tai oikaisua väylän pohjoispuolella. Kun nyt jälkikäteen laitoin koneelle kartat ja asetin tallennetut reitit karttojen päälle, ilmeisesti olisimme voineetkin seurata aiempaa reittiä aika hyvin, koska se seuraa aika tarkasti virallista väylää. Eilen meillä siis näkyi koneen näytöllä vain ja ainoastaan omaa sijaintiamme merkitsevä veneen kuva ja nuo kaksi vaaleanpunaista viivaa.

Loput kuvat Picasassa: http://picasaweb.google.fi/antti.kaukoranta/Syyspurjehdusta102010?feat=directlink

Egyptissä (5. päivä – Luxor: Karnakin ja Luxorin temppelit)

Viides päivä, eli torstai. Luxorin ja samalla loppumatkan ohjelma päätettiin jakaa kolmelle Luxor-päivälle, eli ensimmäisenä päivänä “eilen” muumiointimuseo, toisena päivänä Karnakin ja Luxorin temppelit, kolmantena päivänä Kuninkaiden laakso ja Hatshepsutin temppeli. Lähtöpäivälle, eli neljännelle päivälle jäisi vapaa-aikaa.

Ensin hypättiin taksiin, neuvoteltiin taksin hinta 20 puntaan (€2,58) ja ajeltiin parin kilometrin matka Karnakin temppeliin. Temppeli oli iso, kuulemma edelleen maailman suurin uskonnollinen rakennuskompleksi. Temppelin rakentaminen aloitettiin joskus 1600-2000 eKr ja jatkui n. 1300 vuoden ajan. Egyptin eri hallitsijat, ml Ramses II, Aleksanteri Suuri, Ptolemaiokset jne lisäsivät temppeliin oman osuutensa.

Toisin kuin monissa muissa maissa, Egyptissä nämä temppelit ja muut rakennelmat ovat säilyneet älyttömän hyvin. Tämä on vissiin tullut jo todettua, mutta näin se vain on.

Vaikea näitä temppeleitä on sanoin kuvata tai kuvissa esittää. Ne ja pyramidit, samoin kuin muumiot, ymmärtää vain kun näkee ne itse ja pysähtyy hetkeksi miettimään sitä, että Jeesuksen ajan ihmisille nämä nähtävyydet olivat yhtä antiikkisia kuin meille Jeesuksen aika. Ainakin minulle tuli Karnakia ja Luxorin temppeliä kierrellessä tunne että olen lähempänä antiikin Rooman tai Kreikan aikaa kuin koskaan. Näihin suhteellisen hyväkuntoisiin temppeleihin verrattuna nuo aikakaudet olivat vain hetki sitten.

Hotellin kautta tai kadulta olisi varmaan voinut palkata oppaan, mutta niistä ei ole mitään takuita, että tietävät mitään, vaikka osaisivatkin englantia. Lonely Planetin mukaan jotkut saattavat todeta jokaisesta rakennelmasta ja pylväästä “very big, very old”, minkä katsovat tipin arvoiseksi tiedoksi. Meillä oli neljä kirjaa, joista sai ihan hyvin tietoa. Sitä paitsi Egyptologia ei ole tarkkaa tiedettä missään tapauksessa. Faaraoiden valtakausista ja joskus järjestyksestäkään ei ole yksimielisyyttä.

Illalla olisi ollut valoshow, joka varmasti olisi ollut näkemisen arvoinen, mutta 100 punnan (13 euroa) hintaa emme viitsineet maksaa uusintakäynnistä. Matkabudjettimme olivat rajalliset.

Karnakin ja Luxorin temppelit yhdisti aikoinaan 2,5 km pitkä sfinksien reunustama katu. Oheisessa kuvassa takanani näkyy osa tästä kadusta. Huhujen mukaan Egyptin hallitus aikoo jyrätä osan nykyisestä Luxorista maan tasalle kaivaakseen kadun esiin. Suurin osa sfinkseistä lienee kivimurskana tai varastettu muualle vuosituhansien saatossa. Kannatan silti ideaa ja mielestäni puuttuvien sfinksien kohdalle kannattaisi joko valmistaa kopiot tai ainakin laittaa tuollainen alusta. Se voisi olla aika vaikuttavan näköinen. Historialliset paikat ovat kiinnostavia, jos ne on esitetty kiinnostavasti. 2,5km pitkä rivi sfinksejä olisi kiinnostava. Kävisin uudelleen katsomassa sitä.

Egyptin matkan valokuvat

Kirjoitan vielä loppumatkan tekstit, kun ehdin, mutta tässä linkki koko matkan valokuviin. Kuvien tekstit sisältänevät aika paljon sitä mitä tulevat blogitekstit tulevat kertomaan.

 

http://picasaweb.google.fi/antti.kaukoranta/EgyptiSyyskuu2010

Egyptissä (4. päivä – Kairo/Luxor)

4. päivä, eli keskiviikko oli siirtyminen Luxoriin, entiseen Thebaan, joka oli aikoinaan Egyptin pääkaupunki. Muistaakseni Civilization tietokonepelissäkin Egyptin pääkaupunki.

Lento lähti joskus puolen päivän aikaan, joten lähdimme hotellista jo aamupäivällä. Lento Luxoriin oli tunnin, joten olimme hotellilla iltapäivällä. Luxorin hotellimme oli El Nakhil, Niilin läntisellä, hiljaisemmalla (ja rähjäisemmällä) puolella. Itse asiassa kylän nimi sillä puolella ei taida edes olla Luxor, vaan joku muu. Hotelli oli joka tapauksessa todella siisti. Hintaa tuli 10 euroa yöltä per naama ja hinta sisälsi aamiaisen (omeletti, leipää, mehu, tee/kahvi). Kuuma vesi ei loppunut kesken (kuten ei myöskään Kairossa) ja kuten todettu, hotelli oli siis todella siisti, mikä on aina yllättävää tällaisessa suhteellisen likaisessa, hiekkaisessa maassa. Hotelli oli noin 150 metrin päässä lauttarannasta, josta lähti paikallisten käyttämä lautta noin vartin välein Niilin toiselle puolelle. Jossain lähistöllä olisi kartan mukaan ollut myös turistilautta. Paikallisten lautta maksoi yhden punnan (15c) per suunta, joten ei kiinnostanut etsiä turistilauttaa.

Ajattelimme, että voisimme käydä katsomassa Luxorin museon, Luxorin temppelin ja muumiointimuseon vielä samana päivänä. Lauttamatkalla joku kaapumies tuli juttelemaan ja vastarannalla, ei ehkä yllättäen, kutsui feluccaansa teelle ja felucca-purjehdukselle. Saamme kuulemma alennusta, koska asumme hänen kylässään. Kieltäydyimme kohteliaasti ja sanoimme menevämme museoon. Mies ei luovuttanut ja pian felucca-kippareita olikin tusinan verran mainostamassa palveluitaan. Tyypeistä ei tuntunut pääsevän mitenkään eroon. Kadun ylittäminen helpotti hieman, kunnes hevoskärrykuskit havaitsivat meidät ja ajoivat kärryjään kävelyreitillemme. Karttaa ei viitsinyt siinä kiiressä katsoa, koska se olisi houkutellut paikalle vielä lisää “oppaita”. Kävelimme siihen suuntaan missä uskoimme muumiointimuseon olevan ja lopulta päädyimme johonkin kaupungintaloon, minkä lähellä ei enää ollut kauppiaita. Siellä katsoimme karttaa ja kysyimme vartijalta missä museo on. Se oli kuulemma lauttarannassa. Ei muuta kuin takaisin sinne. Felucat hyökkäsivät taas kimppuun, mukaan lukien se alkuperäinen lautan kaapumies, mutta selvisimme muumiointimuseoon.

Luxorissa ollaan opiskelijakorttien suhteen tarkempia, eikä Penn State-kortti kelvannut. Väärennetty International Student Card olisi varmasti mennyt läpi. Useimmissa museoissa pääsymaksu on ollut jotain 60-100 puntaa (50% opiskelijalta), eli tähän meni sitten 10 euroa. Museo oli ihan mielenkiintoinen, vaikka todella pieni. Parin eläimen muumiot, lyhyt selostus muumiointiprosessista ja mielenkiintoisimpana halkaistu muumion kallo. Ei ehkä 10 euron arvoista, mutta ihan mielenkiintoinen silti. Päätimme museossa, että emme jaksa kauppiaita ja feluccoja enää, vaan yritämme selvitä takaisin omalle rannalle ja hotelliin syömään.

Keksimme myös uuden strategian lauttaa varten. Dani kuunteli kuulokkeilla musiikkia ja minä katselin ulos ja räpsin kuvia, kiinnittämättä huomiota kaupustelijoihin, opasehdokkaisiin tai taksikuskisutenööreihin (täällä on yleistä, että joku kysyy haluammeko taksikyydin, neuvottelee hinnan ja sitten käy ilmi ettei kaveri olekaan kuski, vaan vie meidät jonkun kielitaidottoman kuskin autolle. Autolle joka ei suinkaan ole se uusi, kiiltävä Toyota, jonka vieressä neuvottelija seisoi ja jota neuvottelija osoitti, vaan autolle joka on koottu useammasta merkistä ja mallista, johon kukaan henkiriepuaan vähänkään arvostava ei astuisi).

 

Lyhyt päivä, mutta tuli todettua, että Luxor on monta kertaa pahempi paikka kauppiaiden suhteen kuin Kairo. Luxorin temppeli ja museo jäisivät myöhemmille päiville.

Egyptissa. 3. paiva (Kairo - islamilainen Kairo)

Pakolliset nahtavyydet on nahty ja tanaan oli vuorossa islamilainen kaupunginosa: linnoitus, al azhar moskeija ja Khan al-Khalilin basaari.

Linnoitus oli ilmeisesti Saladinin rakennuttama ja arkkitehtuuri kopioitu ristiretkelaisilta. Emme varsinaisesti kiertaneet linnoitusta-en ole varma paasiko torneihin tai muureille. Sisatiloissa paasi lahinna sisapihan puutarhaterassille, muhammed alin moskeijaan, poliisimuseoon ja sotamuseoon. Poliisimuseossa oli esilla eri aikakausien varusteita ja kertomuksia kuuluisimmista murhista. Lisaksi oli huone, jossa esiteltiin johonkin poliisiasemaan liityvan taistelun univormuja ja aseita. Vastakkain olivat ilmeisesti britit ja egyptilaiset. Pienoismallissa britit olivat puolustamassa poliisiasemaa. Taistelun syysta tai lopputuloksesta ei kerrottu, joten oletan brittien voittaneen. Sotamuseossa esiteltiin Egyptin armeijan historiaa, skipaten taysin murskatappiot israelille. 1973 sodan monihuoneisesta esittelysta jai sellainen kasitys, etta Egypti tuhosi Israelin joukot taydellisesti ja saavutti murskavoiton. Ihan nain ei kai oikeasti kaynyt.

Al-Azharin moskeija oli iso moskeija.

Basaarissa kauppiaat jaivat takuulla voitolle nayteltyaan vakuuttavasti onnetonta keskimaarin yli puolen tunnin neuvotteluiden jalkeen. Vaikka hintataso tuntui olevan intiaa hieman korkeampi, rahasummat olivat kuitenkin sen verran pienia, etta ylihintaa maksaessakin tinkimisneuvotteluista saatu hupi oli sen arvoista.

Illalla nahtiin runsaasti mellakkapoliiseja. Ilmeisesti tanaan oli lahistolla joku pieni mielenosoitus, jossa poliisit kavivat pieksemassa mielenosoittajia. Ei jaaty kuvaamaan videota, vaan mentiin syomaan.

Navigaatio

Minulla on Nokian N900-puhelin, joka on ollut viimeisen vuoden erittain hyva puhelin. Akku on samaa tasoa kuin kilpailijoiden tuotteilla, nettia on miellyttavaa selata (taalla Kairossakin tulee pari tuntia selailtua illalla musiikkia kuunnellessa) ja nyt kirjoitan tata blogiakin (kuten kaikki edellisetkin) puhelimella. Oikea nappaimisto on tallaiseen ihan ehdoton. En hirveasti jaksa tarkistaa kirjoitusvirheita, mutta kun nappaimisto ei tayta puolta ruudusta, kuten virtuaalinappaimistot tekevat, on se N900:lla ainakin mahdollista. Skandikirjaimia ei ole, kun ostin puhelimen Amerikasta, saastaen pari sataa euroa.

Suurin ongelma tassa puhelimessa ja suurin syy milla voin itselleni uuden puhelimen ostamista perustella on huono GPS. Tama puhelin ei loyda sijaintia ilman datayhteytta, vaikka luuri olisi pilvettoman taivaan alla tunnin. Nettifoorumeilla jotkut vaittavat, etta paivitykset olisivat korjanneet asian, jotkut ovat eri mielta. Ainakaan minulla GPS ei toimi ilman dataa, joten esim Egyptissa en voi kayttaa karttoja ja navigointia, ellen halua maksaa mielettomia laskuja. Olen huono loytamaan paikkoja ja vakuuttunut siita etta taksikuskit vievat meita kiertoreitteja. Tarvitsen matkoilla GPS-navigointia.