Laskettelua Ranskan Alpeilla

Tuli marraskuun lopulla mieleen, että olisi kiva lähteä johonkin laskettelemaan tammikuun alussa. Tutkin vähän eri paikkoja ja kyselin olisiko kavereilla kiinnostusta mennä johonkin. Yksi duunikaveri oli kiinnostunut matkasta, mutta mistään ei löytynyt järkevän hintaisia kohteita. Kävin 2008 (lähinnä) opiskelijoiden Hupellus-matkalla Norjan Hemsedalissa ja huomasin, että vuoden vaihteessa olisi vastaava reissu Alpeille, Paradiskiihin (La Plagne, Les Arcs). Reissu oli ikävä kyllä täyteen varattu, joten jouduimme odotuslistalle. Pari päivää ennen joulua, kun olin jo asennoitunut menemään takaisin töihin joulun jälkeen, tuli meili, jossa kerrottiin parin paikan vapautuneen.

Matka taittui ensin laivalla Helsingistä Saksan Travemundeen, josta jatkoimme kuudella bussilla Saksan, Sveitsin ja Ranskan halki Belle Plagneen, Ranskan Alpeille. Lähtö torstai-iltana 30.12., Travemundessa lauantaiaamuna 1.1. ja perillä Alpeilla sunnuntaiaamuna 2.1.. Bussimatka kesti noin 20 tuntia. Jalat olivat pikkaisen jumissa perille saavuttua.

Alpeilla ei tähän vuodenaikaan välttämättä ole paljoa lunta, eikä nytkään ollut mikään erityisen mahtava lumitilanne. Ihan huipulta löytyi vähän puuterin tapaista, mutta alemmista rinteistä monet olivat kiinni tai hyvin kivisessä kunnossa. Yhtenä päivänä tuli vettäkin. Eipä siinä mitään, ihan mukavaa oli laskea ja vaikka olin porukassa (300 henkeä) vanhemmasta päästä, ihan kivaa oli.

Paluumatka oli taas bussissa ja laivassa pari päivää. Osalla porukasta oli joku flunssa, jonka tietysti tartutin itseeni. Nyt on tauti taltutettu ja paluu normaaliin arkeen.

Laitoin jotain kuvia Picasaan: http://picasaweb.google.com/antti.kaukoranta.

Kesän purjehduksia kartalla

Sain siirrettyä GPS:n tallentamia purjehdusreittejä kesältä HeiaHeia-nettipalveluun. En ole ihan tyytyväinen palveluun, mutta se on paras minkä olen löytänyt. Sieltä ei näy mihin aikaan olen ollut liikkeellä tai miten pitkä matka on kyseessä. Oikeastaan siellä on vain päivämäärä ja reitti kartalla. Haluaisin myös, että olisi mahdollista katsoa kaikkia reittejä kartalta samaan aikaan, että saisi paremman kokonaiskuvan. Nyt näkyy vain yksittäiset päivämatkat.

Jos päivämäärät ovat nyt oikein, heinäkuun purjehdusreissu oli seuraavanlainen:

Inkoo - Turku/Ruissalo, 4. – 8.7.
Mukana Antti, Pekka, Alex, Steph

Su 4.7. Inkoo - Barösund (Merikarhu-saari; ei karttaa)
Ma 5.7. Barösund - Kifskär (Merikarhu-saari; ei karttaa)
Ti 6.7. Kifskär – Kasnäs - Ånsören (Merikarhu-saari; ei karttaa)
Ke 7.7. Ånsören - Nauvo
To 8.7. Nauvo - Turku (ei karttaa)

Pe 9.7. – Su 11.7. Turku/Ruissalo Ruisrockissa
Miehistön vaihto. Pekka Helsinkiin. Alex&Steph bussilla Hki lentokentälle ja Amsterdamiin.

Turku/Ruissalo – Tukholma, 9. – 16.7.
Mukana Antti, Nico

Su/Ma yö 11-12.7. Ruissalo – Härjänmaankari (Merikarhu-saari)
Ma 12.7. Härjänmaankari – Storogskär (Merikarhu-saari)
Ti 13.7. Storogskär – Mariehamn (ei karttaa)
Ke 14.7. Mariehamn – Arholma, Ruotsi
To 15.7. Arholma – Särsö (Merikarhu-saari)
Pe 16.7. Särsö – Tukholma (Vasahamn)

Pe 16.7. – Ma 19.7. Tukholmassa
George ja Wyc Tukholmaan lauantaina. Nico kotiin sunnuntaina. Kati ja Jaska Tukholmaan maanantaina.

Tukholma – Espoo, 19. – 27.7.
Mukana Antti, Kati, Jaska, Wyc, George

Ma 19.7. Tukholma – Särsö (Merikarhu-saari)
Ti 20.7. Särsö – Mariehamn
Ke 21.7. Mariehamn – Haplot/Lamman (Merikarhu-saari; ei karttaa)
To 22.7. Haplot/Lamman – Ånsören (Merikarhu-saari)
Pe 23.7. Ånsören – Kasnäs – Kifskär (Merikarhu-saari)
Wyc ja George Kasnäsin kauppasatamassa bussiin ja kotiin Espooseen.
La 24.7. Kifskär – Matgrufvan (Merikarhu-saari)
Su 25.7. Matgrufvan – Barösund (Merikarhu-saari)
Ma 26.7. Barösund – Inkoo – Skrubbö (Merikarhu-saari; ei karttaa)
Tatu mukaan Inkoosta
Ti 27.7. Skrubbö – Haukilahti

Ke 28.7. pyykin pesua, pakkaamista kotona
To 29.7. Lento NYCiin kaverin häihin

600 mailia

Kävin tänään siirtämässä veneen talvisäilytyspukin paikoilleen, jotta veneen voi nostaa vedestä myöhemmin alkavalla viikolla. Kotona päätin tutkia, jos olisi mahdollista siirtää kesän purjehdusreissujen karttatiedot nettiin, mutta en keksinyt mitään tapaa siihen. Google Earthissä sain kaikki matkat näkyviin, mutta en tiedä tapaa siirtää niitä Sports Trackeriin tai mihinkään muuallekaan. Jos joku tietää, kertokaa. Laskin Google Earthissä manuaalisesti heinäkuisen purjehdukseni kokonaispituudeksi noin 600 mailia, eli 1111 km. Tämän päälle oli kesäkuussa viikon mittainen purjehdus ja viikonloppumatkoja pitkin kautta.

Egyptissä. (turhaa tietoa)

• Askeleita: 11 000 – 14 000 per päivä
• Laitoin askelmittarin päälle vasta tiistaina (saavuimme Egyptiin sunnuntaina).
  
• Lentoliput: n. €550 (Hki-Kairo-Hki €400 ja Kairo-Luxor-Kairo €150)
• Kairon hotelli, kolme yötä: $120
• Luxorin hotelli, kolme yötä: €30
• Matkakassa: €350 punnissa, huonolla lentokenttäkurssilla 2200 EGP, kaikki meni
• Minä sain kurssiksi vähän yli 6 EGP / EUR
• Forex tarjosi Danille n. 7
• Googlen mukaan kurssi oli 7,5
• Nyt kurssi on jo melkein 8
• Tax free ostokset: €40
• Lentokenttäruoka Istanbulissa: €15
• Maailman kalleimmat Burger King hampurilaiset ja pari edullista vettä (50c kpl)
• Varmuuden vuoksi ostettu turistiripulilääke ja varmuuden vuoksi popsittu maitohappobakteeri: €7
• Viisumi: pari kymppiä
• Matkaan meni siis yhteensä rahaa n. €1100
  
• Kulutettu yksi 100ml käsidesi, toinen jäi yli
• Mukana olleesta vessapaperirullasta meni neljä palaa (Lotus Just One)
• Kuvia otettu: 242 (oikeasti enemmän, mutta kännykkäkuvat katosivat ja osan huonoista kuvista poistin jo matkan aikana)

Muuta en tähän hätään keksi. Olisi pitänyt seurata kännykän datankulutusta. Dataroamingia ei ollut yhtään. Jos jotain kysyttävää tulee mieleen, kysykää.

Egyptissä. (7. päivä–Luxor/lentokoneet ja–kentät)

Aika saattaa matka päätökseen.

Viimeisenä päivänä emme iheempiä tehneet. Check out hotellista oli klo 12. Laukut jätimme hotelliin ja menimme ostamaan Danin shishoille (shisha: vesipiippu) laukkua basaarista. Lento Kairoon oli aika myöhään illalla, sieltä jatko Istanbuliin kahdelta sunnuntaiaamuna, sieltä taas jatko Helsinkiin joskus sunnuntaiaamuna ja lopulta Helsingissä sunnuntai-iltapäivällä.

Luxorin kentällä kävi ilmi, ettei shishaa saa viedä käsimatkatavarana, koska sillä voi lyödä jotain ja näin kaapata koneen. Ei se mitään, mahtuivat ruumatavaroihin. Kairon kentältä ostin tax freestä paketin shisha-tupakkaa. Turvatarkastuksessa (toinen tai kolmas sellainen…passit tarkistettiin Kairossa neljästi) minut komennettiin sivuun. Tullivirkailija penkoi laukkuni, osoitti kännykkälaturia ja pudisti päätään, osoitti tax freetä ja kysyi “tax free?”, sitten näytti elekielellä ettei kertoisi kenellekään, jos maksan baksheeshia. Uskomatonta! Tullivirkailija yrittää uskotella kentältä ostetun tax freen ja kännykkälaturin olevan kiellettyjä ja yritti sillä verukkeella saada lahjusta. Ei minulla ollut rahaa, eikä aikomusta maksaa. Kun sain viestittyä, ettei ole rahaa, pääsin menemään. Muuta ihmeellistä matkalla ei enää tapahtunut. Istanbulissa olimme jo sivistyksen parissa.

Ai niin, oli Kairon kentän tietokonejärjestelmä virusten riivaama. Sekä tullessa että mennessä. Siitä oli kuvakin, mutta en tiedä mihin se on kadonnut.

Matka oli oikein onnistunut. Ensimmäinen kokemukseni tuosta maailmankolkasta. Loistelias ja ainakin merkittävä historia, hieman nuhjuisempi lähihistoria, rupsahtanut nykypäivä ja vaikea tulevaisuus. Siinä Egypti.

Egyptissä. (6. päivä–Luxor: Kuninkaiden laakso ja Hatshepsutin temppeli)

Matkasta on jo viikko. En ehkä muista kaikkia yksityiskohtia—olisi pitänyt kuitenkin kirjoittaa jutut valmiiksi puhelimella, vaikkei kunnon nettiyhteyttä ollutkaan.

Kuninkaiden laaksoon menimme perjantaina kai joskus kymmenen aikaan aamulla. Kuvia ei saanut ottaa. Kamerat olisi kai pitänyt ainakin kylttien mukaan jättää turisti-infoon, mutta sehän ei käynyt, koska olimme aikeissa kävellä vuorten yli Hatshepsutin temppelille. Turvatarkastuksessa näytimme sen verran harmittomilta, ettei taskuja tarvinnut tyhjentää tai edes reppua ottaa pois selästä metallinpaljastimen läpi kävellessä. Kamerat tuli siis helposti salakuljetettua sisään. Sisällä joku heti kertoi ettei kameroita saa tuoda ja tarjoutui oppaaksi. Sanoi myös, että jos meillä on kamerat, hän ei kerro kenellekään, mikäli lupaamme olla ottamatta kuvia haudoissa. Kuvien ottamisesta kuulemma saisi 1000 punnan sakon. Myöhemmin olen netistä lukenut, että siitä seuraisi alueelta poistaminen ja palata saisi vain uutta pääsylippua vastaan. Eli 100 punnan tappio. No ei me mitään kuvia silti olisi otettu, koska haluan kyllä hautojen säilyvän hyvässä kunnossa vielä ainakin toiset 4000 vuotta.

Ramses VI, Tutankhamon ja joku kolmas hauta vaativat erilliset liput, n. 100 puntaa/kpl. Muihin hautoihin sai ostettua 85 punnan lipun, joka oikeutti käyntiin kolmessa haudassa. Olimme etukäteen lukeneet eri haudoista ja päätimme käydä Seti I (pisin käytävä),  Horemheb (Sinuhessa—nousee armeijan komentajasta faaraoksi) ja Tuthmosis III:n haudoissa. Kaksi ensimmäistä olivat suljettu, joten suunnitelmat uusiksi. Ramses III oli lähellä, joten menimme sinne. Se oli backup listallamme, koska oli myös pitkä käytävä. Meremptah tai joku sellainen vaikutti myös mielenkiintoiselta ja oli opasteiden mukaan auki. Ei sinne kyllä sisään päässyt kuin kalterit murtamalla. No, Amenhotep II:n haudasta luvattiin sokkeloista ja pitkää käytävää tai jotain muuta mielenkiintoista. Mentiin sinne ja todettiin senkin olevan kiinni. Suuntasimme suoraan alkuperäisen listan mielenkiintoisimmalle haudalle, eli Tuthmosis III:n haudalle, joka onneksi oli auki. 30 metrin korkeudessa oleva sisäänkäynti, muutamat portaat ylös ja alas, ahdasta käytävää. Ihan hyvä. Ulkona 40 astetta lämmintä, joka haudan kuumuuteen ja kosteuteen verrattuna oli miellyttävän viileätä. Kolmanneksi haudaksi emme enää keksineet mitään, joten menimme Ramses I:n hautaa ihmettelemään, koska se oli vuorien yli vievän aasipolun vieressä. Mitäänsanomaton pikkuhauta.

Aasipolulla joku kaapumies tarjoutui oppaaksi. Emme suostuneet. Mies ei luovuttanut, vaan seurasi ja kertoi edelleen miä reittiä polku menee. Ei kuulemma tarvitse maksaa mitään, koska kaveri on Valley of Kingsissä töissä oppaana. Jaaha. Kun ei oppaasta kerran päässyt eroon, sanottiin, että voit sitten kävellä meidän kanssa jos välttämättä tahdot. Lähdettiin sitten kaapumiehen kanssa hieman eri polulle kuin kirjojen mukaan olisi menty. Olimme lukeneet polun olevan suhteellisen lyhyt, mutta ensimmäinen 100 metriä on jyrkkää nousua. Sen jälkeen tasaista ja helppoa. Valitsemallamme polulla ensimmäinen 100 metriä oli jyrkkää ja raskasta, mutta ei mitään verrattuna siihen vuorikiipeilyyn mitä harrastettiin myöhemmin. Lähdimme laskeutumaan kuiluun jyrkkää kalliorinnettä alas, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kallion seinämää halaten, selän takana puolen metrin päässä 50 metrin pudotus kiviseen kuolemaan. Yritimme väittää, että reitti on aivan liian vaarallinen, mutta tämä olisi kuulemma vaikein osuus. Yeah right. Jatkoimme silti matkaa. Taakse katsoessa näytti mahdolliselta vielä palata, joten tilanne ei ollut mahdoton.

Näköalat olivat hienot

Yhden kielekkeen päällä opas sitten ilmoitti haluavansa maksun. 100 dollaria tai mitä lie per henki. Kieltäydyimme ja sanoimme maksavamme jotain perillä. Toki arvasimme, että opas jossain vaiheessa haluaa rahaa, mutta tällainen kiristysyritys on jo ärsyttävää. Teki mieli tuupata kaveri alas, mutta siinä olisi mennyt meidän reput ja niiden mukana juomapullot. Ehkei me silti oltaisi ryhdytty tappajiksi…

Jo tässä vaiheessa pidimme “polkua” liian vaarallisena

Perille päästiin lopulta, jalat ja kädet täristen, lievä huimaus ja kylmät väreet. Kuumeinen olo. Tunnin vuorikiipeilyn jälkeen 40 asteen paahtavassa auringonpaisteessa voi olla aika varma, että kyse oli nestehukasta. Ei muuta kuin Hatshepsutin temppelin turisti-infoon vettä tankkaamaan. Puolen tunnin huilin ja parin vesilitran jälkeen eteenpäin.

“Polkumme” johti muuten ihan temppelin liepeille ja jälkikäteen ilmeni, että olisimme päässeet temppeliin ilman lippuja. Liput kun tarkistettiin lipunmyynnin vieressä, ei temppelillä. Itse temppeli oli ihan hieno, uskomattoman hyvin säilynyt. Eiköhän tämän päivän pysyvin muisto kuitenkin ollut oikeasti hengenvaarallinen vuorikiipeilymme.

Laskeuduimme temppelin takana olevalta mäeltä, saapuen kuvan vasempaan reunaan. Kuninkaiden laakso on oikealla kukkulan toisella puolella

Sumussa

Kertomus Egyptistä ei ole päättynyt, mutta elämä on jatkunut myös matkan jälkeen, joten blogi käy nyt Suomessa. Espoon, Kirkkonummen ja Porkkalan saaristossa.

Perjantaina oli aurinkoista ja lähes pilvetön taivas

Lähdimme perjantaina töiden jälkeen purjehtimaan porukalla Ilkka, Juho, Tatu ja minä. Suunta Skrubbööhön kevyessä tuulessa ja yllättävän lämpimässä säässä.

Ensimmäinen kuva perjantai-iltana, toinen lauantaiaamuna. Hieman eri kohdasta otettu, mutta sama kohde, sama suunta. Taustalla näkyvä Skrubbö on ehkä 50 metrin päässä Linlandenista, jossa meidän vene oli. Näkyvyys aina nollassa. Lähdimme silti myöhemmin iltapäivällä liikkeelle, kun näkyvyys oli hieman parempi, satamaan saapui Helsingistä vene ja löysimme tietokoneeltani aiemmin kesällä tallennetun reitin Haukilahteen. Kartat olin onnistunut poistamaan koneelta, joten tietokone näytti vain meidän sijainnin ja vaaleanpunaisen viivan, joka oli aiemmin kuljettu reitti. Tämä viiva, satunnaiset näköhavainnot, kartta, kompassi ja kokemus olivat riittävät navigaatiovälineet.

Haukilahden sataman sisäänkäynnin reimari

Oli surrealistisen tuntuista, kun sumun keskeltä välillä kuului sumutorvien ääniä. Välillä kuulimme jonkun toisen veneen moottorin ääntä läheltäkin, joskus sumusta ilmestyi parinkymmenen metrin päähän vene, joka hetkeä myöhemmin lipui näkymättömiin. Kytön puna-vihreätä porttia etsiessä pysäytimme vauhdin, kun syvyys tippui liian nopeasti 40 metristä alle kymmeneen. Hetkeä myöhemmin muutaman kymmenen metrin päässä häämöttikin Kytön linjataulu ja ranta. Haukilahden rannassa kelluimme hiljalleen kohti satamaa, mutta edessä avautuikin näkymä hiekkarannasta. Tarkistus GPS:tä ja suunta kohti länttä. Reilu kymmenen metriä myöhemmin häämötti sataman suuaukko.

Kartalla näkyvät vaaleanpunaiset viivat ovat kulkemamme reitit. Alempi, suorempi on aiemmin kesällä kuljettu. Ylempi, joka koukkaa rannan kautta on sumussa harhailtu.

Tässä kuvassa väylää seuraava reitti on kesällä hyvässä säässä ajettu. Kytön rannassa käytiin sumussa. Tästä myös näkee, ettemme kompassisuunnan mukaan ajaen ihan osuneet porttiin, vaan kiersimme vihreän väärältä puolelta, poijun ja luotojen välistä. Näimme luodot luonnossa, vihreästä poijusta ei tietoakaan.

Kuten kuvista näkee, emme ihan älyttömän vaarallisilla vesillä käyneet, varsinkin kun vauhti oli rauhallista uintivauhtia. Tuntemattomilla vesillä olisi silti voinut olla aika kuumottavaa.

Syy miksi emme täysin seuranneet aiemmin tallennettua reittiä oli että useimmiten ajamme tämän Skrubbö-Haukilahti reitin, kuten monet muutkin, hieman oikaissen. Hyvällä näkyvyydellä se on ok, kun tietää minkä luotojen läheltä voi mennä. Väylän pohjoispuolella on kivikkoisempaa, emmekä halunneet riskeerata liian pohjoiseen joutumista tai oikaisua väylän pohjoispuolella. Kun nyt jälkikäteen laitoin koneelle kartat ja asetin tallennetut reitit karttojen päälle, ilmeisesti olisimme voineetkin seurata aiempaa reittiä aika hyvin, koska se seuraa aika tarkasti virallista väylää. Eilen meillä siis näkyi koneen näytöllä vain ja ainoastaan omaa sijaintiamme merkitsevä veneen kuva ja nuo kaksi vaaleanpunaista viivaa.

Loput kuvat Picasassa: http://picasaweb.google.fi/antti.kaukoranta/Syyspurjehdusta102010?feat=directlink

Egyptin matkan valokuvat

Kirjoitan vielä loppumatkan tekstit, kun ehdin, mutta tässä linkki koko matkan valokuviin. Kuvien tekstit sisältänevät aika paljon sitä mitä tulevat blogitekstit tulevat kertomaan.

 

http://picasaweb.google.fi/antti.kaukoranta/EgyptiSyyskuu2010

Egyptissä (4. päivä – Kairo/Luxor)

4. päivä, eli keskiviikko oli siirtyminen Luxoriin, entiseen Thebaan, joka oli aikoinaan Egyptin pääkaupunki. Muistaakseni Civilization tietokonepelissäkin Egyptin pääkaupunki.

Lento lähti joskus puolen päivän aikaan, joten lähdimme hotellista jo aamupäivällä. Lento Luxoriin oli tunnin, joten olimme hotellilla iltapäivällä. Luxorin hotellimme oli El Nakhil, Niilin läntisellä, hiljaisemmalla (ja rähjäisemmällä) puolella. Itse asiassa kylän nimi sillä puolella ei taida edes olla Luxor, vaan joku muu. Hotelli oli joka tapauksessa todella siisti. Hintaa tuli 10 euroa yöltä per naama ja hinta sisälsi aamiaisen (omeletti, leipää, mehu, tee/kahvi). Kuuma vesi ei loppunut kesken (kuten ei myöskään Kairossa) ja kuten todettu, hotelli oli siis todella siisti, mikä on aina yllättävää tällaisessa suhteellisen likaisessa, hiekkaisessa maassa. Hotelli oli noin 150 metrin päässä lauttarannasta, josta lähti paikallisten käyttämä lautta noin vartin välein Niilin toiselle puolelle. Jossain lähistöllä olisi kartan mukaan ollut myös turistilautta. Paikallisten lautta maksoi yhden punnan (15c) per suunta, joten ei kiinnostanut etsiä turistilauttaa.

Ajattelimme, että voisimme käydä katsomassa Luxorin museon, Luxorin temppelin ja muumiointimuseon vielä samana päivänä. Lauttamatkalla joku kaapumies tuli juttelemaan ja vastarannalla, ei ehkä yllättäen, kutsui feluccaansa teelle ja felucca-purjehdukselle. Saamme kuulemma alennusta, koska asumme hänen kylässään. Kieltäydyimme kohteliaasti ja sanoimme menevämme museoon. Mies ei luovuttanut ja pian felucca-kippareita olikin tusinan verran mainostamassa palveluitaan. Tyypeistä ei tuntunut pääsevän mitenkään eroon. Kadun ylittäminen helpotti hieman, kunnes hevoskärrykuskit havaitsivat meidät ja ajoivat kärryjään kävelyreitillemme. Karttaa ei viitsinyt siinä kiiressä katsoa, koska se olisi houkutellut paikalle vielä lisää “oppaita”. Kävelimme siihen suuntaan missä uskoimme muumiointimuseon olevan ja lopulta päädyimme johonkin kaupungintaloon, minkä lähellä ei enää ollut kauppiaita. Siellä katsoimme karttaa ja kysyimme vartijalta missä museo on. Se oli kuulemma lauttarannassa. Ei muuta kuin takaisin sinne. Felucat hyökkäsivät taas kimppuun, mukaan lukien se alkuperäinen lautan kaapumies, mutta selvisimme muumiointimuseoon.

Luxorissa ollaan opiskelijakorttien suhteen tarkempia, eikä Penn State-kortti kelvannut. Väärennetty International Student Card olisi varmasti mennyt läpi. Useimmissa museoissa pääsymaksu on ollut jotain 60-100 puntaa (50% opiskelijalta), eli tähän meni sitten 10 euroa. Museo oli ihan mielenkiintoinen, vaikka todella pieni. Parin eläimen muumiot, lyhyt selostus muumiointiprosessista ja mielenkiintoisimpana halkaistu muumion kallo. Ei ehkä 10 euron arvoista, mutta ihan mielenkiintoinen silti. Päätimme museossa, että emme jaksa kauppiaita ja feluccoja enää, vaan yritämme selvitä takaisin omalle rannalle ja hotelliin syömään.

Keksimme myös uuden strategian lauttaa varten. Dani kuunteli kuulokkeilla musiikkia ja minä katselin ulos ja räpsin kuvia, kiinnittämättä huomiota kaupustelijoihin, opasehdokkaisiin tai taksikuskisutenööreihin (täällä on yleistä, että joku kysyy haluammeko taksikyydin, neuvottelee hinnan ja sitten käy ilmi ettei kaveri olekaan kuski, vaan vie meidät jonkun kielitaidottoman kuskin autolle. Autolle joka ei suinkaan ole se uusi, kiiltävä Toyota, jonka vieressä neuvottelija seisoi ja jota neuvottelija osoitti, vaan autolle joka on koottu useammasta merkistä ja mallista, johon kukaan henkiriepuaan vähänkään arvostava ei astuisi).

 

Lyhyt päivä, mutta tuli todettua, että Luxor on monta kertaa pahempi paikka kauppiaiden suhteen kuin Kairo. Luxorin temppeli ja museo jäisivät myöhemmille päiville.

Egyptissa. (1. päivä - Kairo)

Olen englantilaisen koulun luokkakaverin, Danin kanssa Egyptissa. Saavuttiin Kairoon Istanbulin kautta sunnuntaina aamuyolla. Hotellissa neljalta aamulla.

Istanbulin kentta oli ehka kallein missa olen kaynyt. Kebab, jonka kuvittelisi olevan edullista Turkissa, maksoi 14 euroa food courtissa, eika nayttanyt edes suomi-kebabin laatuiselta. Burger kingin whopper ateria irtosi hiukan alle 10 eurolla. Turkish Airlines sen sijaan oli seka Helsinki-Istanbul etta jatkolennolla Kairoon oikein hyva. Helsingissa jonotettiin check iniin kaksi tuntia, ilmeisesti johtuen uudesta tietokonejarjestelmasta ja alimitoitetusta henkilostomaarasta (2 tiskia auki, joista alkuun toinen oli vain olemattomille businessmatkaajille). Lennot olivat siis kuitenkin hyvat. Jalkatilaa riittavasti, vaikka toisella lennolla ei ollut edes exit-paikka. Molemmilla lennoilla tarjottiin taydet ateriat, vaikka lennot olivat vain parin tunnin mittaisia. Finskilla Lontooseen ei kylla saa muuta kuin lerntokonesampylan kumijuustoviipaleella.

Kairoon saavuttua kentta yllatti siisteydellaan. Odotukseni maata kohtaan perustuvat kokemuksiini Intiasta. Kasittaakseni tamakin on selkeasti kehitysmaa. Hotellin jarjestamaa kuskia ei nakynyt missaan. Soiteltiin useamman kerran holtellille (siis klo 3 aamulla) ja lopulta kuski selvisi paikalle. Oli odottanut vaarassa terminaalissa. Kommunikaatio ei aina pelaa taydellisesti. Silti on sellainen tunne, etta englantia puhutaan Kairossa Intiaa yleisemmin ja yleisesti paremmin.

Hotelli on ok. Siisti huone, keskeinen sijainti Egyptian Museumia ja Nile Hiltonia vastapaata. Hinta taisi olla 80 dollaria yolta. Ei halpa, mutta huomattavasti naapurihotellia edullisempi. Tama on yllattavan kallis kaupunki, tai emme osaa etsia oikeita paikkoja tripadvisorista.

Egyptian Museum ei ole valtava rakennus, mutta esineita on paljon. Suurin osa on kylla ihan saman nakoista. Kymmenia eri kokoisia patsaita samoista ukkeleista. Varmaan teknologian rajoittamana kaikki veistetty samoihin asentoihin. Ainoa eritysen mielenkiintoinen juttu minun mielestani oli muumiohuone, jossa oli kuivuneita ruumiita. Seinilla oli kyltteja joissa pyydettiin pysymaan hiljaa ja nain kunnioittamaan kuolleita hallitsijoita, mutta ilmeisesti takalaisessa kulttuurissa hiljaisuus tarkoittaa kampin ostarin desibelitasoa. Matkaoppaat suosittelivat jakamaan museon kahdelle paivalle, koska yhdessa paivassa kaikkea ei ehtisi nakemaan. Meilla meni rauhalliseen tahtiin kierrellen kolme tuntia. Emme palkanneet opasta, koska toisin kuin matkaopaskirjat vaittivat, lahes kaikissa esineissa oli lyhyt selostus englanniksi. Voi olla etta oppailla olisi ollut jotain lisa-arvoa, mutta kokemuksieni perusteella museoissa oppaat jaarittelevat turhia jostain mitattomista esineista niin etta puole ryhmasta kyllastyy tai vaipuu uneen. Pyramideilla ja luxorissa varmasti paikkoihin liittyvat tarinat ovat tarkeita ja opas ehdoton.

Museon jalkeen lahdimme etsimaan opaskirjan suosittelemaa grilliravintolaa, mutta huonolla menestyksella. Teiden nimia ei ole yleisesti merkitty millaan kielella ja kun lopulta loysimme oikean osoitteen, ei siella nakynyt mitaan ravintolan nakoista. Loysimme myos toisen suositellun ravintolan, mutta voi olla ettei Egyptissa tarjota ruokaa klo 16-17. Ainakin tama ravintola oli kiinni. Paadyimme pizza hutiin lounaalle.

Ruoan jalkeen Cairo Toweriin, josta oli nakymat yli koko 20 miljoonan asukkaan kaupungin. Smogin takia ihan koko kaupunkia ja pyramideja ei nakynyt. Kairo ei ole kaupunki jossa haluaisin asua. Taalla viihtyy todennakoisesti juuri niin kauan, etta ehtii kayda nahtavyyksilla. Sen jalkeen kaipaisi vahan rauhaa, luontoa ja siisteytta. Ainakin kahta ensimmaista olisi tarjolla aavikolla, jos sinne saisi jarjestettya matkan.

Illalla soimme viela hotellin ravintolassa, mutta ruoassa ei ollut kehumista. Huomenna pyramideille.

Ai niin, naimme toki Tutankhamenin naamion ja aarteet. Ne olivat samanlaisia kuin kuvissa. Esineilla on vaikea tehda vaikutusta. En ole museoihminen.

Draamaa lentokoneessa

Lennolla Goalta Delhiin lentoemännät pyysivät lääkäreitä tai muuta terveydenhoitohenkilöitä ilmoittautumaan miehistölle. Kaksi riviä minusta ohjaamoon päin oli sairastunut matkustaja. Kaksi brittilääkäriä saapui paikalle ja he neuvottelivat keskenään ja keskustelivat sekä sairastuneen, sairastuneen miehen, että henkilökunnan kanssa. En nähnyt mitään lääkkeitä annettavan, mutta juotavaa ilmeisesti kiellettiin antamasta. Ainakin lentoemännän tarjoama mehu torjuttiin. Oksennuspusseja sen sijaan kerättiin ja lääkäreille tuotiin stetoskooppi. Minulle ei selvinnyt mistä oli lopulta kyse, mutta lääkärit naureskelivat välillä, joten ilmeisesti kyseessä ei ollut mikään supervakava sairaus. Pakostikin tuli mieleen se jakso Housesta, missä joku rantalomailija sai koneessa sairauskohtauksen ja tartunta levisi muihinkin matkustajiin.

Goa

23.2.-27.2.

Ennen matkaa tiesin Goan olevan turistikohde. Se mikä yllätti, oli miten vähän nuoria siellä oli. Pääasiassa turistit olivat pakettimatkailijoita Suomen maaseudulta, englantilaista alaluokkaa ja niitä venäläisiä, joilla ei ole varaa Eurooppaan tai Karibiaan. Oikeastaan kaikki paikalliset kauppiaat osasivat vähän suomea ja kaikki tunnistivat meidät heti suomalaisiksi, kun kuulivat puhettamme. Ulkonäön perusteella meitä pidettiin venäläisinä.

Hotelli oli oikein mainio, vaikkei siellä muita nuoria ollutkaan. Rannalle vei 100 metrin aidattu polku, jota vartioi hotellin vartija.

Stefi tuli ikävä kyllä kipeäksi toisena Goa-päivänäni, joten Nico ja Stefi eivät päässeet siellä ollessani hirveästi rannalle tai muutenkaan hotellin ulkopuolelle. Yksin en minäkään viitsinyt hirveästi viettää aikaa rannalla. Äiti oli samaan aikaan Goalla ja kävimme yhtenä päivänä venekierroksella katsomassa Goaa mereltä ja ihmettelemässä kun muut turistit innostuivat delfiineistä.

Viimeisenä iltana, perjantaina, kävimme Nicon kanssa tutustumassa opaskirjojen ja hotellin henkilökunnan kehumaa Mambos yökerhoa, joka tuotti pettymyksen. Musiikki oli yhtä geneeristä kuin Helsingissä, eikä paikka muutenkaan poikennut keskitason helsinkiläisestä klubista. Hinta oli sen sijaan korkeampi.

Goalla oli lämmintä, mutta paikka oli täynnä turisteja. Paikka ei ollut sellainen nuorison hengailupaikka mitä olin odottanut. Toisaalta olin Goalla vain kolme päivää, joten en oikeastaan nähnyt muuta kuin Bagan alueen. Yksi kaverini kertoi pohjoisemmassa olleen vähemmän turisteja ja lähinnä vain hippejä. Lisäksi Goalta pitäisi löytyä vähemmän ruuhkaisiakin rantoja, missä vedessäkin voi lillua vähemmän muoviroskaa. Uskon silti, että paremmat biletys/rantapaikat löytyvät muualta kuin Goalta.

Chennaissa

18.-23.2.

Saavuimme siis Nicon ja Stefin kanssa Chennaihin 16.2. illalla ja menimme seuraavana päivänä Pondicherryyn vajaaksi kahdeksi päiväksi. Tästä eteenpäin matkanteko oli rauhallisempaa. Minä olin Chennaissa kuusi päivää, Nico ja Stefi neljä päivää.

Tämän käynnin aikana kävin kolme kertaa räätälillä antamassa mittoja ja kokeilemassa uutta pukuani. Chennaista lähtiessä se näytti olevan hyvällä mallilla ja sen pitäisi olla tulossa isän ja äidin mukana huomenna.

Chennaissa kävimme testaamassa Madras Clubin uima-altaan ja poolside cafén ruokavalikoimat. Hyvää oli ja allas oli miellyttävä. Meidän lisäksi ei ollut muita käyttäjiä.

Ohjelma Chennaissa oli kaikenkaikkiaan aika täynnä ohjelmaa. Yhtenä päivänä heräsimme joskus viiden aikaan, jotta ehdimme aamuseitsemältä (muistinko ajat oikein?) lähikylään yhden Salcompilaisen häihin. Sieltä jatkoimme vielä Hand in Hand kylään vihkimään vedenpuhdistamoa ja jakamaan sadoille lapsille lahjapusseja, sekä Hand in Handin ammattioppilaitokseen jakamaan diplomeja valmistuneille. Jälkimmäisessä tuli Nicolle, Stefille ja minulle yllätyksenä, että mekin jaoimme niitä diplomeja. Oppilaat vieläpä jakoivat meille ruusut ja huivit lahjoiksi. Länsimaisen perinteen mukaan yleensä valmistuneille annetaan lahjoja. Intia on monin tavoin erilainen.

 

Chennai oli yllättävä kokemus. Suuresta väkiluvusta huolimatta jotenkin oletin sen olevan saman tyyppinen paikka kuin Manaus. Eli en odottanut sen olevan moderni kaupunki, josta löytyy hienoja kauppoja ja ravintoloita. Tosi hyviä ravintoloita oli kuitenkin ainakin riittämiin tälle lyhyelle käynnille ja kaupunki oli ehdottomasti siistein ja modernein missä kävimme matkan aikana. Yökerhoja ja baarejakin olisi kuulemma ollut. Kuvausten perusteella hienoja ja mahdollisesti kalliita. Niihin emme ehtineet tutustua ja sitäpaitsi tiesimme baarien odottavan Goalla (olimme väärässä).

Darjeeling

14.2. Illalla Darjeelingissa

15.2. Koko päivä Darjeelingissa

16.2. Lento Chennaihin

Darjeelingiin saavuttiin klo 19 maissa, eli junamatkaan meni n. 10 tuntia. Asemalla meidat piiritti joukko taksikuskeja, jotka kukin yrittivat ohjata meita omaan autoonsa. Halusimme ensin tarkistaa turistikartasta onko hotellimme kavelymatkan paassa, mutta karttaa ei tietenkaan loytynyt. Neuvottelimme sitten 200 rupian taksin, joka oli takuulla ylihintainen.

Hotelli oli ulkopuolelta hyvin rahjainen--ihan kuten TripAdvisorin arvosteluissa. Huoneemme sen sijaan oli tosi hyva ja palvelu loistavaa. Matkan lopussa annoimmekin tarjoilija/kantajallemme perati 100 rupian tipin. Hotellin parvekkeelta nakyi hienosti Himalajan vuoristoa. Mahdollisesti Mt. Everestin huippu, mutta ainakin maailman kolmanneksi korkein, 8586 metrinen Kangchenjunga. Itse Darjeeling on vain reilun parin kilometrin korkeudessa. Ainoa huono puoli, jonka hotellista keksimme on yleisten tilojen lammitys. Tai pikemminkin eristys. Kun ulkona yolampotilat liikkuvat nollan molemmin puolin, olisi kaksinkertaisesta lasista iloa. Paivalla olisi parjannyt shortseissa.

Ensimmainen Darjeeling-aamu alkoi aikaisin, klo 5, jolloin suuntasimme Tiger Hillille auringonnousua ihmettelemaan. Paikalla oli muutama tusina muita turisteja ja ehka paikallisia. Lansimaalaisia oli meidan lisaksi ehka kaksi. Auringonnousu oli kylla upea. Alhaalla laaksossa tuuli puhalsi usvaa kuin hyokyaaltoa. Auringonsateet taas valaisivat Kangchenjungan lumipeitteiset huiput. Kylmä oli! Minulla oli onneksi kasineet, Nicolla ja Stefilla ei. Kuvatessa kadet jaatyivat aika nopeasti.



Darjeelingissa ainoa oikea nahtavyys on kylla nakoalat. Kuljettaja vei meidat myos tiibetilaisluostariin ja Gorkha-taistelijoiden toisen maailmansodan muistomerkille. Jalkimmainen oli kylla hieno, kun taustalla nakyi luminen vuoristo. Turistikierros oli joka tapauksessa ohi klo 8, jolloin palasimme hotellille aamiaiselle. Sen jalkeen paivaunille.



Iltapaivalla kavimme kiertelemassa paikallista Fifth Avenueta ostoksilla. Minulle loytyi hieno Kukri (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kukri) ja kaikki ostivat Darjeeling-teeta. Laatuja oli pari tusinaa ja hintahaitari melkoinen. N. 100 eurolla ostettiin teenlehtia. Paljousalennusta olisi saanut 30 kilon laatikosta, mutta se ei ehka menisi kasitavarana koneeseen. Tuimme viela paikallisia naisia ostamalla parin naisen fair trade mattoputiikista Tiibetilaismatot. Hintaa 5000 rupiaa.

Seuraava paiva oli taas matkapaiva. Talla kertaa suunta kohti Chennaita. Lentokentalla tuntui olevan iloa vaaleasta hipiasta. Lentokenttavirkailijat ohjasivat melkein kadesta pitaen oikeisiin jonoihin ja huolimatta Intian ilmailuviranomaisen asettamasta yhden käsimatkatavaran rajituksesta saimme raijata mattorullatkin koneeseen.


Jos joku ihmettelee ääkkösten puuttumista, se johtuu siita, etta kirjoitan naita amerikasta ostetulla nokia n900:lla.

Juna Darjeelingiin

13.2. Saavuttiin Delhiin aamukuudelta. Jatkolento Bagdograan iltapäivällä. Hotelli Siligurissa.
14.2. Juna Darjeelingiin.



Melkein myohastyttiin junasta. Aamiainen siligurin hotellilla venyi. Taksi oli odottamassa, kuten hotellin respasta oli edellisena iltana luvattu. Myohassa kun oltiin, hyvaksyttiin myos hinta tinkimatta. Matka juna-asemalle oli kuulemma 30 min ja meilla aikaa 40. Puolivalissa matkaa jumituttiin ruuhkaan, kun lions clubin valentines day paraati kulki kylan halki. Juna-asemalla kuski osoitti lipunmyynnin sijainnin. 5 minuuttia junan lahtoon ja kuultiin, etta liput saakin vain platform 1:lta. Mentiin sitten sinne. 8.58 toinen lipunmyynti ilmoitti junan lahtevan aseman toiselta puolelta. Saatiin darjeeling limited leffan fiilista, kun tasalta juostiin junaan rinkat selassa. Junassa meille kaupattiin lounaat, joihin emme koskaan koskeneet.



Junamatkalla kuljettiin erilaisten slummien lapi ja nahtiin hienoja maisemia. Ikava kylla korkeimmilla asemilla oli niin sumuista, etta ilmeisesti parhaat nakoalat jaavat huomiselle tiger hill-patikoinnille ja ylihuomisen paluumatkalle. Junamatka ylos Himalajan rinteita oli muistaakseni 80 km ja kesti n 10 tuntia. Muutaman kerran tuli huvin vuoksi juostua junan vierellä.



Nico ja mina olimme ainoat matkustajat shortseissa. Darjeelingissa onkin aika viileata verrattuna siliguriin, missa paivalampotila vastasi heinakuista helsinkia, yolla lahella nollaa. Paikallisilla on pipot, kasineet, kaulahuivit ja takit. Meilla -10 asteisesta suomesta tulleilla turisteilla ei sellaisia ole mukanakaan. No kevattakit on sentaan.



Kunhan kerkian, laitan jotain tekstia itse Darjeelingista ja matkan myohemmista vaiheista.